Kehittäjäfoorumi parhaiden käytäntöjen jakamiseen ja niistä keskustelemiseen.

0 peukkua 0 inhousta
Luvun tarkoitus on luoda yleiskatsaus niihin robotiikan haasteisiin, joihin tulisi Suomessa välittömästi tarttua. Tähän lukuun on koottu kymmenen alaa, joita robotiikka muuttaa vahvasti jo lähitulevaisuudessa. On kuitenkin hyvä muistaa, että robotiikka on läpileikkaava teknologia, joka tulee koskemaan jokaista yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja elämän aluetta. Robotisaatio ilmiönä mullistaa yhteiskunnan rakenteita sekä tapaa, jolla tehdään työtä.


Kimmo Rousku valtiovarainministeriö kysyi 28.11.2016

1 vastaus

0 peukkua 0 inhousta
Keinoälykehitys, erityisesti siihen liittyvä Deep Learning eli teknologinen syväoppiminen, on erittäin nopeaa. Kehityksen nopeutta kuvaa esimerkiksi se, että Gartnerin hypekäyrällä ei mainittu koneoppimista lainkaan vuonna 2014, mutta vuonna 2015 se oli jo ohittanut huippukohdan.

Oppiva keinoäly mahdollistaa robottien yhä kasvavan autonomisuuden. Juuri autonomisuus tekee robotisaatiosta ilmiön, jonka pitäisi olla jokaisen yhteiskunnan prioriteettilistan kärkijoukoissa.

Kysymyksiä on monia alkaen ihmisen ja robotin vuorovaikutuksesta, robottien etiikkaan ja jossain vaiheessa kysymykseen robottien asemasta yhteiskunnassamme. Ja kaikkea tältä väliltä. Tärkeää on kuitenkin nyt keskittyä miettimään, miten saamme älykkäät ja kyvykkäät robotit palvelemaan parempaa elämää, elinkeinoa, yhteiskuntaa ja koko maailmaa.
Anonyymi vastasi 2.12.2016
Anna palautetta
...