Suomidigi

Digikampus on meille kaikille

Digitalisaatio on nyt ja tulevaisuudessa toiminnan ja palveluiden kehittämisen kulmakivistä, myös yliopistomaailmassa. Mitä digitaalisuus oikeastaan on ja miten se ilmenee? Tässä blogissa pohdin asiaa digikampuksen ja -palveluiden kehittämisen näkökulmasta.

Oulun yliopiston strategia perustuu viiteen temaattiseen, kansainvälisesti merkittävään tutkimuksen fokusalueeseen, joiden toteuttamista tietohallinto tukee omalta osaltaan. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on yhteistyötä eri toimijoiden kesken ja ne kuuluvat kaikille toimijoille organisaatiossa. Näkyvimmät digikampuspalvelut ovat mm. opiskelijoiden 24/7-kampusalue ja läppärilainaamot sekä digiviestiseinät sisällönhallintajärjestelmineen. Ympärivuorokauden käytössä olevat kampuksemme Linnanmaalla ja Kontinkankaalla tukevat, strategian mukaisesti, opiskelijoiden itsenäistä opiskelua hyvin.

Digitarpeita on monenlaisia

Oulun yliopistossa on tehty parin viime vuoden aikana kartoitusta toimijoidemme digitarpeista. Digipalveluiden kehitystyö on pitkäjänteistä ja hidastakin – tärkeää on johdon tuki, riittävä rahoitus ja osaavat tekijät. Tarvitaan substanssiosaajaa kertomaan mitä pitää parantaa, tuotekehitysosaamista itse palvelun kehittämiseksi, projektinhallintaa aikataulussa pysymiseksi ja viestintää, että kaikki tietävät missä vaiheessa mennään.

Digikampuksen ja digipalveluiden kehitystyöhön on ryhdytty pontevasti ja määrätietoisesti. Suurempien järjestelmäkehitysten rinnalla kehitämme täsmäpalveluita mm. digitalisoimalla hallinnollisia rutiiniprosesseja sekä työnkulkuja. Varsinkin, kun tähän alkaa olla tarjolla sopivia sähköisiä työkaluja. Näiden rutiiniprosessien digitalisointi tuo hyötyjä yliopistolle pidemmällä aikavälillä ja vapauttaa resursseja strategisesti vaikuttavampiin asioihin.

Täsmäpalvelut vastaavat toiveisiin

Täsmäpalveluissa määrittelemme ensin yhteistyössä toimijoiden kesken toimivuudeltaan pienimmän mahdollisen ratkaisun eli MVP:n (Minimum Viable Product), josta on rajattu kaikki rönsyt pois. Tämän jälkeen kehitetään ensimmäinen versio, testataan ja pilotoidaan sekä kuunnellaan käyttäjäpalaute erittäin herkällä korvalla. Seuraavassa kehityskierroksessa parannetaan palvelua saadun palautteen perusteella. Digipalveluiden onnistumisen ratkaisee viimekädessä käyttäjäkokemus. Hankalat ja kehnosti suunnitellut palvelut jäävät väistämättä käyttämättä. Haasteena on pitää digipalvelun käyttöliittymä yksinkertaisina, vaikka taustalla hyrräisi monimutkaisempikin digimoottori.

Mikä on seuraava askel? Kuinka nähdä tulevaisuuteen? On hyvä käyttää hyväksi kerättyä tietoa, kokemuksia ja käyttäjien toiveita ja näkemyksiä, palvelumuotoilun hyödyntäminen omaa näkemystä kuitenkaan unohtamatta. Tarvitaan kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin. Robotiikka, langattomat sensorit ja entistä älykkäämmät palveluratkaisut tekevät tuloaan ja niiden hyödyntämismahdollisuudet ovat kiehtovat.

Näkemykseni on, että digitaalisuus on nimenomaan mahdollistaja. Avainsanoja ovat fokusointi ja priorisointi – toiveita ja vaatimuksia on monenlaisia. Haasteet kehitystyössä ovat ilmeisiä – yksi ratkaisu tuo esiin viisi uutta. Yliopistomme digitaalinen perintö on vahva ja velvoittava. Täällä tehty tutkimus ja innovaatiot ovat muuttaneet maailmaa. Haluamme olla siinä mukana.

Oulun yliopisto on monitieteistä tutkimusta ja koulutusta tarjoava organisaatio. Kahdeksassa tiedekunnassa opiskelee noin 13500 henkilöä, työntekijöitä on noin 2800 ja alumneja yli 50000. Yliopisto on perustettu 1958 ja on mukana kansainvälisissä tiedeverkostoissa. Yliopiston sijoitus on parhaan 2% joukossa tärkeimmissä kansainvälisissä yliopistovertailuissa. Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän, älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi. Oulun yliopisto on vaikuttava, vetovoimainen ja uudistuva yliopistoyhteisö.

digitalisaatiodigiopiskelijaopiskeluyliopistooulun yliopistodigikampus