Suomidigi

Digisanomat ja terminologia yhtenäisiksi

Marko Latvanen

Mitä pitemmälle Suomen hallinnon ja sen palvelujen digitalisaatio etenee, sitä vähemmän kansalaiset joutuvat availemaan virallisia kirjekuoria ja tuskailemaan niiden virkamieskielisten sanomien kanssa. Hyvä niin: ei meistä kenenkään pidä kaivata vanhoja aikoja, jolloin veroilmoituksen täyttämistä varten tarvittiin sekä sanakirja että se suvun ainoa itsensä juristiksi lukenut valopää, jolta pyydettiin apua ja varmistuksia, ennen kuin palautuskuori uskallettiin nuolaista kiinni.

Ei enää tehdä noin, nythän meillä on dataa! Mutta ei se data ole yhtään sen ymmärrettävämpää tavikselle, ellei siitä tietoisena ihmistyönä tehdä ymmärrettävää ja käytettävää palvelujen ja tietosisältöjen muodossa.

Data ymmärrettäväksi tavikselle

Jos toimimme KaPA-ohjelman ylevien periaatteiden mukaan, otamme verovaroin tuotettua dataa tietovarannoistamme palvelujen käyttöön, ja näin tuleekin tehdä. Mutta emme voi tehdä sitä noin vain, vaan keskiössä tulee olla tavallinen ihminen kansalaisena tai yrityksen tai järjestön edustajana. Ihminen, joka käyttää julkisia palveluja, jotka perustuvat viime kädessä lakeihin ja yhteiskuntaetiikkaan sekä näistä nouseviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Tosielämässä äskettäin kuulemaani esimerkkiä soveltaen: ei yksikään digibitti eikä yksikään teknisesti oiva, mutta merkityksiltään sumea palveluäppi, kerro nuorelle aikuiselle, miksi hänen täytyy tehdä muuttoilmoitus ja mitkä ovat siinä tarvittavat tiedot. Parikymppisten diginatiivius ei tarkoita, että he ymmärtäisivät palvelujen sisällöistä ja velvollisuuksiensa perusteista yhtään mitään. Pelkäänpä, että lähinnä päinvastoin.

Terminologia yhteisesti kuntoon

Kun tuotamme uusia, näppäriä, sujuvia ja nokkelia digipalveluja, emme saa unohtaa, että näissä palveluissa olevan sisällön tulee olla a) loppukäyttäjän ymmärrettävää ja b) terminologisesti johdonmukaista palvelusta ja organisaatiosta toiseen. Tiivistäen: sekä meidän tuottajina ja järjestäjinä että asiakkaiden loppukäyttäjinä on tiedettävä, mistä puhumme, kun puhumme vaikkapa valtuudesta, valtakirjasta, palvelusta tai palvelupisteestä.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa meillä ei ole hallinnossa yhteisesti sovittua, aukikirjattua määritelmää aivan keskeisillekään käsitteille kuten ”osoite” tai ”organisaatio”. Jopa ydinkäsite kuten ”palvelu” on aika sameassa tilassa, puhumattakaan vähemmän keskeisestä terminologiasta. Tämä on fataalia, jos aiomme tuottaa todella siilottomia, kitkattomia, joustavia ja asiakkaan ymmärrettäviä digitaalisia palvelupolkuja ja tietokokonaisuuksia. Meillä täytyy olla yhteinen määritelty käsiteavaruus eikä vain organisaatiokohtaisia sanastoja, joiden keskinäisten erojen ristiriitaisuuksien määrää kansallisella tasolla voin vain kylmässä hiessä arvailla.

YTIstä apua käsitteiden hallintaan

Yhteisen tiedon hallintamallin luominen eli tuttavallisemmin YTI-hanke on jo käynnissä. Sen yhtenä tehtävänä on luoda välineet käsitekaaoksen hallintaan ja kehittää yhteiset käsite- ja terminologiaresurssit aivan uudelle tasolle. Tervehdin tätä suurella ilolla, mutta ymmärrän haasteet. Miten saadaan noin 470 julkishallinnon organisaatiota luopumaan omista lempisanoistaan – kill your darlings – ja omaksumaan sekä yhteiset terminologiset sanastot että niissä määritellyt merkitykset? Hitaasti, veikkaan, ja vain hyvien benchmarkien ja dedikoidun evankelistatyön avulla. Mutta tämäkin on työ, joka on tehtävä. Kesannointi ei ole vaihtoehto.

Meillä on toki Kansalliskirjaston ylläpitämät YSA ja Finto, joissa on kymmeniä, ellei satoja, tuhansia vakioituja termejä, Fintossa vieläpä koneluettavissa hierarkioissa. Mutta näissä sinänsä laadukkaissa resursseissa ei kerrota, mitä termit ja käsitteet merkitsevät. Esimerkiksi ”valtuudet”-käsitteestä Yleinen suomalainen ontologia YSO kertoo, että sen yläkäsite on ”yhteiskunnalliset objektit” ja liittyvät käsitteet ”delegointi, päätösvalta, toimivalta, valtuutus”. Ydinkäsitettä ”palvelu” YSO valottaa sen verran, että sekin on ”yhteiskunnallinen objekti”, ja että sillä on yhteensä 53 alakäsitettä kuten ”luontopalvelut, lähipalvelut, maisemapalvelut”. Mitään varsinaisia määritelmiä tai selitteitä näille ei ole, kuten ei YSA- ja Finto-sanastoille muutenkaan.

Tämä ei ole näiden resurssien syytä. Ne ovat koteja klassisille hierarkkisille sanastoille ja niitä tarvitaan. Mutta lisäksi tarvitsemme sen työn, joka tuottaa yhteiset, määrittelevät, ihmis- ja koneluettavat sanastot kaikesta siitä olennaisesta, mikä palvelujen kentässä liikkuu. Ilman tätä vaativaa työtä meillä on käsissämme palveluja, jotka kyllä tihkuvat dataa joka raosta, mutta joiden merkityssisältöjä ei asiakas hallitse eikä ehkä edes ymmärrä. Ja silloin jokainen uudessa uljaassa digiarkkitehtuurissa liikkuva datan murena on kylmissään ja yksin.

 

digitalisaatioasiakaslähtöisyystiedonhallintahallintodigipalvelutpalvelutdigitaaliset palvelutterminologiasanastokäytettävyysyhteinen tiedon hallinta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *