Digitalisaation suunnannäyttäjät

Ilmoituksen hoitopaikan valinnasta voi tehdä sähköisesti

Suomessa potilas voi valita, miltä oman kuntansa tai kuntien yhteistoiminta-alueen terveysasemalta haluaa hoitoa. Potilaan on ilmoitettava terveysaseman tai hoitopaikan vaihtamisesta kirjallisesti sekä nykyisellä että valitsemalleen terveysasemalle. Vuoden 2018 alusta Jyväskylässä on voinut tehdä ilmoituksen sähköisen järjestelmän kautta.

Aiemmin paperinpyörityksessä kulunut hajanainen hoitopaikan valinnan prosessi on sähköistetty, prosessit on yhdistetty yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen sisällä ja asiointipalvelusta on rakennettu asiakaslähtöinen ja käyttäjäystävällinen Palse-portaalin avulla. Hoitopaikan valinnan järjestelmissä hyödynnetään Suomi.fi-tunnistusta ja Suomi.fi-valtuuksia, joiden avulla on helppo järjestää joustavampi puolesta-asiointi.

Hankkeessa onnistuttiin toteuttamaan prosessi ja järjestelmä, joka helpottaa sekä asiakkaan että terveydenhuollon ammattilaisten työtä. Yhteistyön sujuvuus ja kehittämistyön ketteryys on saanut aikaan ylpeyttä onnistuneesta projektista.

Vuoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailuun ilmoittautui yhteensä 30 tiimiä. Kilpailussa haettiin erityisesti kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Kilpailun kannalta tärkeäksi nähtiin myös se, että digitalisaatiotekoon osallistui henkilöitä useammasta organisaatiosta. Lisäksi kilpailussa arvostettiin sitä, että mukaan ilmoitetun digiteon lopputuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa. Löydät vuoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailun täältä: https://suomidigi.fi/suunnannayttajat/

digitalisaatiosuunnannäyttäjätsote