Suomidigi

Kone käyntiin kahdesti vuodessa

Ylioppilastutkinnon digitalisoinnista päätettiin vuonna 2011 Kataisen hallituksen ohjelmassa. Yksinkertainen virke 90-sivuisessa julkaisussa käynnisti sekä teknisesti että pedagogisesti kiinnostavan tietojärjestelmähankkeen. Miten saadaan tietokoneohjelma toimimaan samanaikaisesti 40 000 BYOD-koneessa kaksi kertaa vuodessa – ilman yhtäkään epäonnistumista?

Aloittaessani ylioppilastutkinnon digitalisointiprojektin projektipäällikkönä keväällä 2013 alkuasetelma oli haastava: ylioppilaskokeen tulisi onnistua kokelaiden omilla tietokoneilla, it-tuen ensimmäisenä asteena toimivat lukion opettajat, monissa koetiloissa ainoa sähkönlähde oli yksi siivouspistorasia ja digitaalisen kokeen tulisi uudistaa yli satavuotias ylioppilaskoe. Silti opiskelijoiden, opettajien, tehtävänlaatijoiden ja sensorien tulisi pysyä kyydissä.

Avoin viestintä auttoi meidät alkuun

Käynnistimme projektin kahdella raiteella: selkeytimme tavoitetta ja ratkaisuvaihtoehtoja, mutta kerroimme jatkuvasti lukioille mitä olemme tekemässä ja miltä tulevaisuus näytti. Tapasimme projektin ensimmäisenä toimintavuotena (2013) noin 4000 ihmistä. Henkilökohtaisella vuorovaikutuksella houkuttelimme lukiot uskomaan meihin ja hankkeeseen.

Avoin viestintä auttoi meitä pitämään kiinni tiukasta aikataulustamme. Kerroimme keskeneräisistäkin ajatuksista ja suunnitelmista, jotta lukioilla olisi mahdollisimman paljon aikaa omille järjestelyilleen. Avoimella viestinnällä halusimme antaa lukioille aikaa tottua ajatukseen digitaalisesta kokeesta. Samalla kertasimme jo lukkoon lyötyjä asioita ja vinkkasimme, mitä keskusteluja tai järjestelyjä lukioissa kannattaisi juuri sillä hetkellä tehdä.

Keskustelut auttoivat myös priorisoinnissa: aivan alkuvaiheessa rehtorit kokivat vaikeimmaksi tilojen sähkötekniset järjestelyt ja tietokoneiden hankinnan, joten näistä annettiin ohjeet ensimmäisenä. Valinnat tehtiin siten, että ne pitäisivät mahdollisimman monia ovia avoinna. Emmehän vielä tässä vaiheessa tienneet digitaalisesta ylioppilaskokeesta juuri mitään – paitsi aikataulun.

Perusratkaisuksi live-käyttöjärjestelmä offline-versiona

Ylioppilaskokeelle asetetaan monia vaatimuksia, mutta koejärjestelyjen kannalta keskeisimmät olivat lopulta tasa-arvoisuus ja toimintavarmuus. Kaikilla kokelailla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet osoittaa osaamistaan omalla tietokoneellaan. Koetehtävät sisältävä kuori avataan kaksi kertaa vuodessa ja silloin järjestelyiden on toimittava jokaisen kokelaan kohdalla.

Ratkaisuksi valittiin USB-tikulta käynnistettävä live-käyttöjärjestelmä ohjelmistoineen. Tämän arveltiin toimivan kaikkein laajimmalla konekannalla, saattavan koneet yhdenmukaisiksi ilman niihin tehtäviä pysyviä muutoksia sekä olevan myös tietoturvanäkökulmasta siedettävä vaihtoehto. Lukiokohtaisiin suljettuihin ”tutkintoverkkoihin” päädyttiin siksi, ettei lukioiden internet-yhteyksien saattaminen kapasiteetiltaan ja vikasietoisuudeltaan olisi ollut haastavampaa kuin USB-tikuilta käynnistettävien palvelimien operointi. Jälkimmäisen tuottaminen olisi projektin omissa käsissä.

Ensimmäinen digitaalinen kurssikoe järjestettiin keväällä 2014 noin 20 opiskelijalle. Itse ajattelin, että tämä on ensimmäinen niistä kymmenistä kenttätesteistä, joilla tulemme validoimaan ohjelmiston toimintaa. Opiskelijoille tekisimme verkossa olevan selainkäyttöisen demon. Koeympäristöön kuuluvat ohjelmistot (esim. tekstinkäsittely-, piirto- ja taulukkolaskentaohjelmat) tulisivat tutuiksi heidän omissa koneissaan.

Miten saamme järjestelmän käyttöön?

Ensimmäinen pilotti alleviivasi, että vaikeinta projektissa ei tulisi olemaan koeohjelmiston kehitys vaan koneiden käynnistäminen USB-muistitikulta ja verkkojärjestelyt. Lukiot tulisivat tarvitsemaan tässä paljon harjoitusta. Toisaalta kehitystiimimme halusi maksimoida ohjelmiston ja siten myös palautteen määrän. Ketterään projektimalliin kuuluu julkaisu matalalla kynnyksellä, mutta miten ehtisimme järjestää riittävästi pilotteja ennen ensimmäisiä digitaalisia ylioppilaskokeita syksyllä 2016? Yksittäisissä lukioissa järjestettävät pilotit sopivat huonosti valitsemaamme avoimeen viestintälinjaan. Se oli jo osoittanut kyntensä: kun kaikki tieto oli julkisesti saatavilla, ei lautakuntaa voinut syyttää joidenkin lukioiden suosimisesta toisten kustannuksella.

Ratkaisu oli lopulta yksinkertainen: ylioppilaskoejärjestelmän rinnalle tekisimme kurssikoejärjestelmän, jota lukiot voisivat käyttää haluamallaan tavalla. Järjestelyjen pitäisi muistuttaa riittävästi ylioppilaskoetta, mutta muuten asetelma olisi yo-koetta rennompi. Lukioiden opettajat saisivat tehdä käyttää järjestelmää niin paljon kuin haluaisivat. Ohjeet ja ohjelmistot olisivat kenen tahansa ladattavissa ja kokeiltavissa. Opiskelijoiden ei tarvitsisi tutustua paperinmakuiseen demoon, vaan he voisivat käyttää koeympäristöä autenttisessa tilanteessa. Voisimme julkaista uusia versioita ja saada niistä palautetta hyvissä ajoin ennen. Vähän vahingossa tajusimme, että joutuisimme myös perustamaan palvelulle tukipalvelun – ja samalla oppisimme auttamaan lukioita teknisissä ongelmissa.

Sinut on kutsuttu pilottiryhmään!

Prototyyppijärjestelmän julkaisu sopi täydellisesti avoimeen viestintästrategiaamme ja tammikuussa 2015 olimme valmiita julkaisemaan Abitin. Tuntui hienolta kutsua blogikirjoituksessa kaikki halukkaat pilottiryhmään. Tämän avoimempaa ei viestintä enää voi olla!

Ensimmäinen oli niin karu, että minua hävetti julkaista se. Lukioiden vastaanotto oli kuitenkin ilahtunut: ohjeiden tai demojen sijaan heillä oli käytössään väline, jolla voisi tehdä jotain hyödyllistä. Ensimmäisen kuukauden aikana tehtiin kymmenkunta kurssikoetta – testejä pääasiassa – ja olimme haltioissamme. Esitimme lukioille toiveen, että kevään 2015 aikana kaikissa lukioissa olisi tehty vähintään yksi Abitti-kokeilu. Lähes kaikki lukiot tarttuivat haasteeseen. Olimme päässeet tuotantoon 1,5 vuotta ennen h-hetkeä ja yleinen epätietoisuus saattoi kanavoitua konkreettiseksi toiminnaksi.

1 500 000 koevastausta myöhemmin

Tänään Abitilla on tehty kymmeniä tuhansia kokeita, joihin on jätetty noin 1,5 miljoonaa ”vastauspaperia”. Kokeita on tehty yli 2000 eri laitemallilla. Abitin käyttö kasvaa jatkuvasti: kokeiden lisäksi tai sijaan lukioiden opettajat saattavat valmistella tunnille muutaman harjoitustehtävän Abittiin. Opiskelijoille koneen käynnistäminen USB-muistilta on rutiinia, kurssikokeissa tutkintoverkot ovat langattomia ja tehtäviin on helppo tuoda kuvia ja videoita.

Tärkeintä on kuitenkin täydellinen suoritus ylioppilaskokeissa. Digitaalisia ylioppilaskokeita on järjestetty kolmena tutkintokertana, ja kaikkien kokelaiden koesuoritukset on voitu arvostella. Tämä on Abitin ansiota: kaikkien käytössä oleva prototyyppi on kääntänyt alkuasetelman päälaelleen. Kaksi kertaa vuodessa käytettävä koejärjestelmä on tullut osaksi lukion arkea.

digitalisaatioylioppilastutkintoylioppilaskirjoituksetylioppilasylioppilastutkintolautakuntaytlopiskelijadigabiabi