Digi arkeen

Rakentaako digitalisaatio kuulumisen tunnetta vai osattomuutta?

Digitalisaatio herättää tunteita. Se on monille mahdollisuus, toisille kirosana, yksille lähellä, toisille kaukana. Digitalisaatiossa ei ole kyse ainoastaan teknologioista, palveluista tai niihin liittyvistä taidoista ja osaamisesta. Kyse on myös yhteiskuntaan kuulumisesta, kuulumisesta siihen mihin meillä jokaisella on oikeus.

Siksi digitalisaatio on myös ihmisoikeuskysymys.

Kuulumisen tunne syntyy suurista ja pienistä asioista.

  • Kyse on osallisuudesta ˗ tunteesta, jossa ollaan osa jotakin laajempaa yhteisöä. Kuulumisen tunnetta luovat esimerkiksi kansalaisuus, monet identiteettimme ja sosiaaliset suhteet.
  • Kuulumista tukevat ulkopuolelta saatu hyväksyntä ja tunne siitä, että itsellä on merkitystä. Kuulumisessa on kyse teoista ja käytänteistä.
  • Osa kuulumisen tunteesta syntyy kokemuksesta, että asioihin voi vaikuttaa. Kuulumisen vastakohtana voidaan pitää juurettomuutta, osattomuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta.

Luodaanko digitalisaation kautta kuulumisen tunnetta vai osattomuutta?

Digitalisaatiota edistettäessä on tärkeä pohtia kuinka siitä viestitään. Tällä hetkellä monet mediat ovat täynnä viestejä, joissa toistuvat ajatukset nopeasta muutoksesta, menossa mukana pysymisen tarpeesta ja erilaisista listoista asioita joita juuri nyt pitää osata, jotta ei putoa kelkasta.  Tällaiset viestit korostavat sitä, ettemme voi millään tavoin vaikuttaa digitalisaatioon – se tapahtuu jossain meistä riippumatta ja me joko olemme mukana tai emme ole. Tällainen viestintä ei tue kuulumisen tunteen rakentumista.

Hahmoton digimurros pelottaa.

Pelko voi saada ihmiset tekemään tavalla tai toisella hätiköityjä päätöksiä: ostetaan nyt sitten tämä laite, tämä ohjelma tai tämä koulutus, niin pysytään kerrankin mukana muutoksessa. Ihminen ei uskalla pysähtyä pohtimaan omia tarpeitaan, jotta ei putoaisi kelkasta.  Hän ei uskalla edes kysyä mitä tapahtuu, jos ei osaakaan käyttää tätä laitetta tai palvelua. Joskus ainoaksi vaihtoehdoksi jää avun pyytäminen ystäviltä ja sukulaisilta. Onneksi meillä on jo nyt useita tahoja, jotka auttavat. Apu ei kuitenkaan riitä, jos henkilöllä ei ole pääsyä laitteiden maailmaan.

Kuulumisen tunne ei voi olla ylhäältä annettua, mutta sitä voidaan tukea monin eri tavoin.

Esimerkkien avulla voidaan luoda ja tehdä näkyviksi erilaisia kuulumisen polkuja. Erinomainen esimerkki tällaisesta on Ylen Seniorit somessa -sarja, joka luo monenlaisia kohtaamisia ja tuo iloa.  Sen lisäksi, että sarja innostaa senioreita uusien asioiden oppimiseen, se tuo yhteen eri sukupolvia ja korostaa myös sukupolvet ylittävää vuorovaikutusta ja näyttää kuinka nuoret kokevat oppivansa monia asioita senioreilta.

Muutos onnistuu aina sitä paremmin mitä useampi kokee olevansa mukana muutoksessa.

Tapoja olla mukana on erilaisia – yksi voi tutustua digitaalisiin palveluihin sukulaisnuoren kanssa, toinen puolestaan seurakunnan kahvitilaisuudessa, kolmas itsekseen kirjastossa tai kotona. Tutustumiseen täytyy antaa aikaa. Ketään ei voi pakottaa, mutta ihmisen luontaista uteliaisuutta ja kuulumisen tarvetta voi ruokkia: Mitäpä jos voisitkin puhua pitkästä aikaa toisella puolella maailmaa asuvan sukulaisesi kanssa tai tilata ruokaa kotiin kuljetettuna verkosta? Miksi lähteä pankkiin, kun asia hoituisi verkon kauttakin?

Jos arjen kohokohta on pankissa käyminen ja siellä muutaman sanan vaihtaminen virkailijan kanssa, miksi siitä pitäisi luopua? Tosiaan. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.

Digiloikkia on monenlaisia: isoja ja pieniä. Loikitaan eteenpäin toisiamme tukien ja niin, että digitalisaatio lisää kuulumista joukkoon, ei vähennä sitä.

digitalisaatioDigiarkeendigitukidigipalvelutdigi arkeen -neuvottelukuntadigi arkeenmuutos