Suomidigi.fi kannustaa ja innostaa asiantuntijoita tekemään digiä organisaatiorajat ylittävällä yhteistyöllä ja haastaa julkishallinnon kehittäjät pohtimaan digitaalisten palveluiden asiakaslähtöisyyttä.

Suunnannäyttäjät-kilpailussa palkitaan kehittäjätiimi, jonka aikaansaannos helpottaa kansalaisten arkea ja jota voidaan hyvillä mielin hyödyntää myös muissa organisaatioissa, jopa toisilla toimialoilla. Kilpailu järjestetään nyt toista kertaa. Mukaan voi osallistua jo päättyneellä tai meneillään olevalla hankkeella, projektilla tai kokeilulla. Tärkeää on, että digitalisaatiota edistetään yhdessä!

Kilpailussa kehittäjätiimeiltä kerätään kuvauksia seuraavista asioista:

  • Ilmoitettavan hankkeen, projektin tai kokeilun tavoite ja vaihe
  • Kehittämisen aikana nousseet ylpeydenaiheet ja kohdatut haasteet

Kilpailutöiden arvioinnissa kiinnitetään huomioita erityisesti seuraaviin kehittämisen lopputuotoksena syntyviin seikkoihin:

  • Kansalaisen arjen helpottaminen
  • Skaalautuvuus
  • Yhteentoimivuus
  • Tiimin monipuolisuus

Kilpailuaika on 11.4.–15.5.2018. Kaikkien kilpailukriteerit täyttävien osallistujatiimien tarinat julkaistaan suomidigi.fi-sivustolla kilpailuajan päätyttyä. 17.5.-13.6.2018 järjestettävässä yleisöäänestyksessä valitaan parhaat ehdotukset, jotka siirtyvät arviointiraadille lopullista voittajan valintaa varten. Arviointiraatiin kuuluvat kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, OP Ryhmän digijohtaja Harri Nummela, Marttaliiton pääsihteeri ja Digi arkeen -neuvottelukunnan puheenjohtaja Marianne Heikkilä, Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari ja Valtiokonttorin digijohtaja Nina Nissilä. Voittajatiimi julkistetaan 18.6.2018 suomidigi.fi:ssä. Voittajatiimi palkitaan digiopintomatkalla Euroopan sisällä.

Osallistu Suunnananäyttäjät-kilpailuun suomidigi.fi:ssä »

Lisätietoja:

Suunnittelija Henriikka Eloluoto, p. 02955 35124, suomidigi(at)vrk.fi TAI henriikka.eloluoto(at)vrk.fi