Suomidigi

Kuntavierailuilla organisaatioiden kehittämistavat tutuiksi

Digi- ja väestötietoviraston aloittaessa toimintansa tammikuussa 2020 julkaistaan myös uusi Suomidigi.fi-alusta. Palvelu tukee julkisen sektorin toimijoita eli heitä, joiden tehtäviin kuuluvat toimintatapojen ja palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisiksi, turvallisiksi ja saavutettaviksi.

Parhaillaan rakennettava palvelu tukee julkisen sektorin toimijoita palveluiden kehittämisessä digitaalisen ajan yhteiskunnassa. Sivusto tukee digitaalisten palveluiden kehittämisessä, toimintamallien  ja -tapojen uudelleen muotoilussa. Palvelu kokoaa myös informaatio-ohjauksen näkökulmasta keskeiset lait, säädökset ja ohjeet esimerkkeineen yhteen.

Kunnat ja virastot tutuiksi ympäri Suomen

Koska kehitämme palvelua monipuoliselle ja laajalle asiakaskunnalle, olemme kevään aikana kiertäneet ympäri Suomea tapaamassa palvelun tulevaa kohderyhmää. Meille on tärkeää päästä tutustumaan erilaisiin julkisen sektorin organisaatioihin, sekä kuulemaan kokemuksia digitaalisen palveluiden kehittämisestä. Jotta voimme varmistua siitä, että kehitämme palvelua julkisen sektorin kehittäjille, tulee meidän tietää arkiset tarpeet ja haasteet, jotka mutkistavat kehittäjien työtä.

Olemme vierailleet kunnissa ja virastoissa tutustumassa erilaisiin organisaatioihin, käynnissä oleviin projekteihin sekä kehittämiseen liittyviin haasteisiin. Olemme kevään aikana päässeet kuulemaan kehittämistarinoita työhönsä intohimolla ja ylpeydellä suhtautuvilta ammattilaisilta sekä nähneet tiimien innovatiivisuuden ja haasteiden ratkaisukyvyn yhteisissä Digikompassi-pelisessioissa. Samalla olemme jatkuvasti peilanneet uuden Suomidigin sisältöä ja toiminnallisuuksia tapaamiemme asiantuntijoiden työn tukemiseksi.

Organisaatioiden toiminta ja kehittämistarpeet tapaamisten ytimessä

Digikompassin muutosajurikorttien avulla on tunnistettu eri organisaatioiden tulevaisuuteen vaikuttavia voimia.

Kuluneen kevään aikana olemme päässeet ideoimaan alueellisten yhteistyöverkostojen toimintaa, kuulleet sähköisen asioinnin kehittämiseen liittyvistä haasteita ja uusien toimintamallien ja järjestelmien käyttöönottoon liittyvästä tuskasta. Olemme kuulleet innovaatioista, hyvistä uusista toimintamalleista ja siitä kuinka uusinta teknologiaa on hyödynnetty rohkeasti kokeillen. Kevään vierailujen aikana olemme nähneet, kuinka vakavasti organisaatiot suhtautuvat asiakaslähtöiseen kehittämiseen ja kuinka organisaatioiden toimintaa ohjataan asiakasnäkökulmasta.

Kiitos yhteisistä, meille tärkeistä hetkistä kuluneena keväänä Hollolan kunnalle, Lounais-Suomen aluehallintovirastolle, Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Te-toimistolle, Kuopion kaupungille, Kauniaisten kaupungille, Helsingin Ohjaamoille, Hämeenkyrön kunnalle ja Kainuun ELY-keskukselle.

Kevään lopuksi pääsemme pelaamaan Digikompassia vielä Janakkalan kunnan ja Lapin ELY-keskuksen kanssa. Kyläilyt jatkuvat ahkerasti lomien jälkeen syksyllä, joten otathan yhteyttä mikäli teillä on halua jakaa kokemuksia digitaalisten palveluiden kehittämisestä tai kaipaatte tukea oman kehittämissuunnan löytämiseksi.

Voit seurata uuden Suomidigin kehittämistä:

 

digitalisaatioasiakaslähtöisyyssuomidigidigikompassi