Suomidigi

Tekninen kotipalvelu tuo Einolle ja Martalle iloa arkeen

Mirva Gullman

Eino ja Martta ovat viihtyneet onnellisesti yhdessä jo yli viisikymmentä vuotta. Kumpikin heistä on ylittänyt 80 vuoden iän, mutta kotona-asuminen Lohjalla sujuu edelleen suhteellisen mutkattomasti. Toisella paikkakunnalla asuvat tyttärenpojat ovat hankkineet heille tabletin ja älypuhelimen, jotta yhteydenpito helpottuisi. Laitteet tosin ovat jääneet laatikkoihin pölyttymään eikä pariskunta uskalla itsekseen lähteä opettelemaan niiden käyttöä.

Mistä tietää, jos vaikka hajoavat kun niitä kokeilee?

Martta on kuullut käsityökerhossa miten jotkut ovat löytäneet uusia ideoita kirjontatöihinsä internetistä.
Eino taas tietää, että pankkiasiointikin voisi onnistua kotisohvalta käsin. Mutta miten ottaa ensimmäinen askel kohti digiosaamista? Kuka auttaisi?

Esimerkiksi Lohjastuu-projekti.

Se oli Lohjan kaupungin, järjestöjen ja yritysten yhteinen projekti, jota hallinnoi Apuomena ry. Lohjastuu-projekti käynnistettiin vuonna 2014 ja vuonna 2015 konkreettista digineuvontaa alettiin antaa yhdistysten tiloissa ja kirjastoissa, nykyisin myös Lohjan kaupungin ikääntyneiden palveluohjauspisteessä, Ikähelpissä. Projektissa kehitettyä toimintaa on vuoden 2017 alusta lähtien ja STEA:n rahoituksella jatkanut Lohjan Kansalaistoiminnan keskus.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, koska pitkien välimatkojen, liikuntarajoitteiden ja muiden syiden vuoksi kaikki eivät pääse kulkemaan digineuvontapisteille. Einon ja Martan tavoin moni muukin haluaa rauhassa omassa tutussa kotiympäristössään tutustua digilaitteisiin ja -palveluihin.

Jotain muutakin piti keksiä.

Apuomena ry on perustamisestaan (1998) lähtien tarjonnut jäsenilleen kotipalvelua. Asiakkaiden saaman kotiavun lisäksi toiminta tarjoaa pitkäaikaistyöttömille ja ammatinvaihtajille mahdollisuuden päästä takaisin työelämään työkokeilun tai palkkatuetun työn turvin. Lähdimme kokeilemaan olisiko kotiin tilattavalle digineuvonnalle kysyntää siivouksen ja asiointiavun lisäksi.

Olihan sille. Kuluvan vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana palvelua on käytetty jo yli sadan tunnin ajan.

Kotiin vietävä digineuvontamme eli tekninen kotipalvelu tarjoaa ikäihmisille ja muille tukea tarvitseville apua laitteiden, ohjelmien ja sähköisten palvelujen käytössä. Asioinnin tuen lisäksi varmistamme asiakkaan tietokoneen, nettiyhteyden, tietoturvan ja muiden mahdollisten laitteiden kunto ja tarkoituksenmukaisuus. Tarvittaessa avustamme myös laitteiden huoltoon toimittamisessa sekä ohjelmapäivitysten hankkimisessa.

Nyt Einon ja Martan laitteet ovat päässeet aktiiviseen käyttöön.

He ovat avanneet sähköpostin, ja Eino hoitaa pariskunnan pankkiasioinnit jo lähes itsenäisesti verkossa. Iloa arkeen tuo Martan perustama WhatsApp-ryhmä, missä käsityökerholaiset jakavat päivän kuulumisia ja kuvia tuotoksistaan niin aktiivisesti, että Eino päätti hankkia itselleen oman puhelimen.

Asiakkaiden kodeissa toteutettava digineuvontamme on siis lähtenyt hyvin käyntiin, mutta vielä on paljon tehtävää. Muun muassa toiminnan sisältö on määriteltävä ja rajattava tarkoin.

Suurimalla osalla digineuvojiamme on työ- ja opintokokemusta lähinnä teknisiltä aloilta, ihmisten parissa toimimisesta ei välttämättä lainkaan. Ratkaisimme asian ottamalla toimintamme pohjaksi kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon osan ”kodin teknisten palveluiden käytön ohjaus”. Tämän ansiosta teknisen kotipalvelun työntekijöiden on mahdollista saada osaamistodistus ja näin ollen tunnustusta ammattiosaamisensa kehittymisestä.

Koska haluamme edelleen kehittää yhdistyksemme teknisen kotipalvelun toimintaa ja tutustua muualla järjestettävään digitukeen, haimme ja pääsimme mukaan valtiovarainministeriön AUTA-hankkeen kokeiluihin.

Digineuvontaa tosiaan jo toteutetaan monin tavoin ympäri maata. Ehkä jonain päivänä se on luonnollinen osa kaikissa kotona asumisen tukipalveluissa. Tarvetta ja toimintamalleja digineuvonnalle on, joten miksi jättäisimme mahdollisuudet käyttämättä?

Olisihan yhteiskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus hyödyntää sähköisiä palveluja, reilu.

AUTA-hankeAUTA-kokeiludigiapudigitukiälylaitedigineuvontaLohjaApuomenaLohjan Kansalaistoiminnan keskusLohjastuupitkäaikaistyötön

4 kommentia

  1. Sakari Eränen:

    Kuinkahan yksityisyyden suoja on varmistettu kodin ulkopuolisten osalta ?
    Kuka korvaa vahingot, jos kodin kalliille tvt-teknologialle sattuu jokin vahinko joko looginen tai fyysinen ?

    Vastaa
    • Mirva Gullman:

      Tärkeä kysymys! Mikäli teknisen kotipalvelun toiminnassa sattuu vahinkoja, ne korvataan Apuomena ry:n toimesta. Yhdistys on vakuuttanut työntekijänsä ja huolehtii, että jokainen kotipalvelussa työskentelevä saa riittävän perehdytyksen tehtäviinsä. Luonnollisesti työntekijät ovat vaitiolovelvollisia.

      Vastaa
      • Sakari Eränen:

        Mirva, kiitos vastauksestasi.
        Se ei itse asiassa kerro juurikaan mitään, eli sopiiko, että ryhdymme vaihtamaan tarkempia tietoja sähköpostitse. En viitsisi riepotella tätä asiaa tämän enempää julkisesti. Selvitin itse näitä kysymymyksiä toimiessani ENTER ry:n puheenjohtajana, eikä vakuutukset ja vastuut olleet silloinkaan itsestään selvyyksiä.
        Palataan asiaan.
        t,
        -sakari eränen
        sakari.eranen@saunalahti.fi

        Vastaa
        • Mirva Gullman:

          Hei,
          kiitos vastauksestasi. Keskustelun jatkaminen sähköpostitse sopii mainiosti. Aihe on tärkeä ja kuulen mielelläni kokemuksistasi lisää. Saamme varmasti itsekin uusia näkökulmia.
          Laitan sinulle viestiä!

          Terveisin Mirva Gullman

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *